beauty · loving

I Love Me 2018

Vuoden 2018 I Love Me messut ovat nyt ohi ja paljon mielenkiintoista asiaa ja nähtävää messuilta löytyi tänäkin vuonna. Tänä vuonna kävin vain pikaisesti perjantaina katselemassa ja sitten sunnuntaina vähän enemmän mutta silti jäi paljon näkemättä liian kiireisen aikataulun vuoksi. Ensi vuonna onkin siis varattava koko päivä aikaa. Hirveästi ei siis kerenny myöskään shoppailla muutamaa pientä juttua lukuunottamatta ja tänäkin vuonna sorruin heräteostokseen, toivottavasti tulee käytettyä. Tänä vuonna messuilla oli mielestäni tosi paljon esillä luonnonkosmetiikkaa ja muutenkin terveellinen elämä ja vegaaniset tuotteet olivat näkyvillä. Uskaltauduin ja jaksoin jonottaa myös kehonkoostumusmittaukseen joka nyt toivottavasti antaisi intoa omaan elämäntapamuutokseen. Hirveästi siinä ei mitään yllättävää ollut mutta muutama juttu kuitenkin yllätti positiivisesti, mikä ei yllättäny niin olivatkin negatiivisia asioita sitten. 😀

Vuoden heräteostos, Mineraux Soothing Body Scrub, kallein ikinä tälläinen ostamani tuote ja se kustansi messuilla 25 e opiskelijoille, muuten 35 e messutarjouksessa. Normaalihinnaksi sanottiin jopa 80 e! Ja tämähän piti tarkistaa heti googlaamalla sillä itselle brändi on ihan tuntematon, ja heidän omilla verkkosivuilla tämän hinta tosiaan on 89,90 euroa, aika kallista sanoisin, huh. Sieltä löytyy myös jonkinlainen daily kit paketti hintaan 999,99 euroa. Huh.

Kävitkö messuilla ja löysitkö hyviä messutarjouksia? Mitä mieltä olit messuista?

beauty

Mitä löytyi messuilta?

Tälläistä löytyi perjantaina messuilta. Tuon hammastahnan olisin käynyt joka tapauksessa jostakin ostamassa joten kiva että sen sai sieltä ja vielä vähän halvemmalla, se on nimittäin paras tähän asti ikinä testaamistani valkaisevista hammastahnoista. Nyxin peitevoide oli myös sellainen jonka olisin jostain muualtakin ostanut, en tiedä oliko Nyxin tuotteista mitään tarjouksia tuolla koska ainakin mitä katsoin joitain luomiväripaletteja niin ne ei ainakaan olleet halvempia siellä. Jeffreen tuotteet olisivat olleet tarjouksessa kai 20 % ? Mutta koska sinne oli koko ajan niin pitkä jono niin en jaksanut jäädä siihen odottamaan niin pitkäksi aikaa. 

beauty

I Love Me -messut 2017

I Love Me messut on tältä vuodelta ohi ja nyt palataan vielä tänään tuonne viikonloppuun ja tässä joitakin suosikkeja viikonlopulta. 🙂 Perjantaina yritin Jeffree Starin rannekejonoon mutta vaikka olinkin ensimmäisiä kun ovet avattiin niin alhaalla oli jo ihan liiiian pitkä jono joten ei mitään mahdollisuuksia, toisaalta ei kyllä haittaa ollenkaan, riitti että näin heidät vilaukselta. 🙂

Yllättäen Jolien piste oli tänäkin vuonna niin kaunis ja ihana, kuulema viime vuonnakin oli ollut 🙂

❤ 

Sunnuntaina kävin vielä pikaisesti pyörähtämässä messuilla ja silloin löytyi Gayan piste jossa oli mineraalimeikkejä ja pääsinkin sitten ihan kokeilemaan näitä siinä ja lopulta kävi niin että lähdin pienen kassin kanssa kotiin… ei siinä pitänyt kyllä niin käydä… 😉 Vieläkään en ole tätä päässyt kotona testaamaan, osaanko itse ollenkaan laittaa lähellekään niin kuin he siellä tekivät kun kabuki sivellin puuttuu… Ehkä löydän jostain piakkoin jonkun hyvän. Suosituksia? 🙂

Kävin myös yhdessä muotinäytöksessä, joka olikin ihan kiva sitten kuitenkin… puhelimella sieltä sai vain huonoja kuvia joten ne jäi ottamatta. 
Mitä sinä kävit katsomassa messuilla?